Alat joissa tarvitaan graafista suunnittelut

Graafinen suunnittelu on kaikkialla läsnä

Graafisen suunnittelun tulokset ovat käytännössä kaikkialla elämässämme läsnä. Kun heräämme aamulla ja katsomme shampoopullon etikettiä, näemme graafista suunnittelua. Työmatkan varrella olevat ulkomainokset ovat graafisen suunnittelun aikaan saamia, samoin kuin illalla avaamamme kirjan kansi.

Graafinen suunnittelu on kovassa kasvussa oleva ala, ja yksissään Yhdysvalloissa sen arvellaan olevan yli 15 miljardin arvoinen teollisuuden ala. Graafista suunnittelua tarvitaan monella eri alalla, joista osaa tarkastelemme seuraavaksi.

Markkinointiala

Graafista suunnittelua hyödynnetään varmasti eniten mainoksissa, esitteissä sekä printti- että sähköisessä muodossa. Hyvin harvaa tuotetta on vaikea promota, mikäli sen suunnittelu ei näytä hyvältä. Iso osa markkinointialan graafisista suunnittelijoista työskentelee erilaisissa mainostoiminnoissa.

Sisustussuunnittelu

Moni voisi ajatella, ettei sisustualalla juurikaan hyödynnetä graafista suunnittelua, mutta mikäli ajattelee vaikkapa tapettien kuviointia, havaitsee tämän väitteen olevan väärä. Hyviä esimerkkejä kauniista tapettikuvioista löytyy https://www.kotitapetti.fi/ sivustolta.

Muotiteollisuus

Muodissa näkyy jatkuvasti erilaisia designia, sillä vaikka muotisuunnittelija on vastuussa vaatteen ulkonäöstä, miettii graafinen suunnittelija millaisen etiketin vaate vaati, ja mikä on paras tapa markkinoida sitä. Muotikaupan suuret ja houkuttelevat mainokset ja julisteet ovat tärkeä osa vaatebrändin myyntiä.

Teollisuushallit

Teollisuushalleissa ja varastoissa on aina aina suuria kylttejä, jotka hyvin usein liittyvät työturvallisuuteen tai kulkemiseen. Ne on tarkoituksella suunniteltu mahdollisimman huomiota herättäväksi, jotta katsoja varmasti reagoi niihin.

Ohjelmistoala

Ohjelmistoja markkinoidaan vahvasti niiden graafisella ilmeellä. Käytännössä jokaisessa ohjelmassa on jonkinnäköinen logo, josta kyseinen ohjelma voidaan tunnistaa. Erityisesti sellaiset softatalot, jotka työskentelevät kuvan parissa ovat käytännössä graafisten suunnittelijoiden pyörittämiä.

Messuteollisuus

Messut ovat loistava esimerkki kuinka vahva merkitys graafisella suunnittelulla on yrityksen brändissä ja imagossa. Olipa kyseessä matkamessut tai erämessut, jaetaan kävijöille valtava määrä erilaista promomateriaalia, jotka ovat kaikki graafisten suunnittelijoiden tekemiä.

Pakkausteollisuus

Pakkausteollisuus käyttää jatkuvasti graafisia suunnittelijoita, ja hyvin usein tuotteen menekki perustuu siihen, miten se on pakattu. Tästä johtuen monien tuotteiden pakkaukset eivät ole muuttuneet vuosikausiin, sillä asiakas tunnistaa ne nimenomaan ulkomuodosta. Usein etiketti saattaa olla arvoltaan miljoonia eurojen arvoinen, kuten esimerkiksi maailman parhaiten tunnettu Coca-Cola etiketti.

Verkkokauppa

Verkkokaupassa hydyönnetään graafista suunnittelua huomattavasti enemmän kuin tavallisessa kaupankäynnissä. Jotta asiakkaat saadaan kiinnostuneeksi, täytyy tuotteella olla vahva logo ja ulkomuoto. Verkkokaupan mainokset suunnitellaan myös erittäin tarkkaan, jotta asiakas saadaan välittömästi kiinnostuneeksi. Graafiset suunnitelijat ovat vahvasti mukana myös käyttöliittymien suunnittelussa.

Kansalaisjärjestöt

Voittoatavoittelemattomat organisaatiot, yhdistykset ja kansalaisjärjestöt käyttävät usein hyödykseen graafisten suunnittelijoiden palveluita, etenkin jos ne aktiivisesti markkinoivat työtään ja hakevat lahjoituksia. Nykyään näiden toimijoiden mainokset ovat usein läsnä erityisesti verkossa.

Elokuva- ja tv-ala

Elokuva- ja tv-ala ei pystyisi toimimaan ilman graafisia suunnittelijoita, jotka työskentelevät alalla monella eri osa-alueella. Elokuvien alku- ja lopputekstit mietitään aina tarkkaan, sillä niillä pyritään erottautumaan muista elokuvista. Teatterilevityksessä olevista elokuvista tehdään aina myös julisteet, joita saatetaan hioa kuukausia. Julisteilla on myös valtavaa keräilyarvoa, etenkin jos kyseessä on alkuperäinen juliste. Jos kyseessä on klassikkoelokuva, nostaa se julisteen arvoa huomattavasti, vaikka elokuvan ilmestymisestä olisi kulunut jo yli 50 vuotta.

Rebecka